skip to Main Content

28.5.2020 Sarin tarina – valintoja viidakossa

#OmaishoitoKoskettaaJokaista #Omaishoitoyhteisö

Ajatuksia omasta elämästä ja omaishoidosta ❤️

Valinta, varman päälle tehty, äkkiä päätetty, laskelmoitu, vahingossa valittu, tietoisesti tehty, uhraus, hyvyyden ja hellyyden osoitus, epävarmuutta sisältävä kokeilu, toivoa täynnä oleva unelma, pakon sanelema asia, oikealta tuntuva ehdotus, lupauksen pito, haasteen vastaanotto, haaveiden täyttymys, unelmien elämä, se juttu, joka kantaa ja vie eteenpäin, jonka ansiosta jaksaa ja jonka vuoksi uupuu.

Elämä itsessään on ihme, joka vie eteenpäin. Valinnoilla voimme vaikuttaa sekä tulevaa, että siihen miten suhtaudumme menneeseen. Itselleni omaishoito ja omaishoitajana toimiminen on osa elämää. Elämää, jota olen toivonut ja josta unelmoinut! Omaishoito on tässä elämässä mauste, jota en olisi ehkä olisi uskaltanut valita, jos sellainen mahdollisuus olisi tullut kysymykseen.

Toisaalta vanhempiani en vaihtaisi, vaikka lapsuuteni liikuntavammaisen isän ja pitkäaikaissairaan äidin ainokaisena oli työllä höystetty. Omia lapsiani en vaihtaisi, toisenlaisista lapsista en haaveile, vaikka heistä jokainen on erilaista erityisyyttään, tuonut arkeen eksoottisen maustelisän. Mausteita on ollut hetkittäin enemmän kuin suomalaiseen suuhun mahtuisi, mutta nälkää ei ole tarvinnut tuntea!

Kun jälkeen päin katson omaa elettyä elämää, voin sanoa eläneeni lähes koko rakkauden täyteisen elämäni omaishoitajana, osin sitä edes tiedostamatta. Lapsuudessani kilttinä tyttönä, minun tuli olla kuuliainen ja avulias. Perheessäni eli vahvana käsitys naisten ja miesten töistä. Koska äitini sairaus rajoitti hänen voimiaan ja mahdollisuuksia arjessa, jäi vastuu kotitöistä pitkälti minulle jo hyvin nuorena. Toisaalta,minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa eli ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Aikuistuttuani elin muutaman vuoden itsenäistä, oman näköistä ja työn täyteistä elämää yksin vaan en yksinäisenä. Ensimmäinen lapsi mullisti kaiken. Kymmenen vuotta, kuusi lasta, äidin muutto meille, sillä loppuvuodesta 1998 äitini vointi romahti, hän joutui sairaalaan. Paluuta kevyesti tuettuun palvelukotiin, jossa hän asui ei ollut. Ajatus hänen joutumisestaan kroonikko-osastolle kauhistutti. Tällöin aviomieheni ehdotti “Jos äitisi oppii uudelleen kävelemään, niin eikös hän voisi muuttaa meille?”

Näin kävi ja tässä ollaan edelleen eteenpäin kulkemassa tuolloin valittua polkua. Vastuu lasten hoidosta ja huolenpidosta sekä kuntoutukseen liittyvistä asioista kuului minulle maatilan töiden lomassa. Omat haasteet ja äidin lääkärissä käynnit sekä kuntoutus toivat oman lisän jo muutenkin kiireiseen arkeen, jossa koskaan, mikään suunniteltu ei toteutunut alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Saattaa olla, että elämä maatilalla oli juuri se oljenkorsi, joka piti minut pinnalla. Anoppini oli jo ottanut vastuun vanhan mummon hoidosta, minun tullessa sukuun. Koko perhe, jokainen sen jäsen oli tärkeä, kukin osallistui omalla panoksellaan, tavoitteena sujuva arki! Näin jälkeen päin muistelen aikaa lämmöllä ja mietin, kuinka selvisimme siitä kaikesta? Nyt arki on muuttunut!

Lapset ovat aikuistuneet, jokainen on löytänyt paikkansa tässä yhteiskunnassa. Erityisyys ei väisty, mutta sen tuoma lisä elämässä on muuttunut voimavaraksi ja mahdollisuudeksi. Äidin osa on olla läsnä, ohjata, opastaa, kuunnella, kannustaa ja päästää irti. Lapset osaavat etsiä itselle sopivia toimintamalleja ja työtapoja – hyvän arjen eväät ovat siis löydettävissä, vaikka edellytykset ja syntymässä saadut eväät eroaisivat keskiverto kansalaisen vastaavista.

Saimme mahdollisuuden hoitaa hetken myös appiukkoa ja anoppia, mummoa ja pappaa ja siten osoittaa kiitollisuutta ja kiintymystä heille. On ollut rikkaus elää yhteisöllisesti, kolmen sukupolven tilalla nykyaikaa kuten ennen vanhaan.
Äitini kunto ja toimintakyky heikkenee, omat voimat hupenee, ikä, joka on kuulemma vain numeroita, kasvaa koko ajan. Peilikuva kertoo karua kieltään, vaikka tunne sisimmässä on eloisa ja nuorekas.

Omaishoito, omaishoitajana toimiminen ja ehkä tulevaisuudessa omaishoidettavana oleminen ovat valintoja valintojen valtameressä, joihin kätkeytyy elämäni kokonaisuudessaan. Valinnat on tehty parhaan mukaan, kussakin hetkessä olleen tiedon valossa. Epävarmuus on ollut läsnä valintoja tehdessä. Jälkeen päin olen miettinyt teinkö oikein? Nuorin tyttäreni ilmoitti hoitavansa tulevaisuudessa meidät, jos emme muutu ihan kauheiksi. Tämä ajatus lohduttaa nyt, kun mietin omia ja perheemme yhteisiä valintoja, antaa äidille koti luonamme. Mummo on näkynyt ja kuulunut elämässämme, hänen läsnäolonsa on ottanut ja antanut, mutta yhtä kaikki kukaan ei ole kärsinyt. Valintani ryhtyä äitini omaishoitajaksi ei ole ollut väärä!

Olemme tulleet tilanteeseen, jossa omat voimavarat ja mahdollisuudet hoitaa äitiä ja mummoa kotona täytyy tarkoin harkita ja mahdollisuudet saada apuvälineitä ja apua kotiin tulee kartoittaa uudelleen. Huomaan, että arki on vienyt mennessään. Itse en meinannut huomata tai halunnut antaa itselleni lupaa sanoa ääneen ja tunnustaa, etten enää pärjää kuten ennen.
Muutos pelottaa, mutta on samalla mahdollisuus! Omaishoito on tärkeää. Omaishoitajana on ollut hyvä olla, vaikka valintana se ei ole taloudellisesti kannattavin päätös. Nyt ajattelen, että kaikesta huolimatta tärkeintä on ollut ja tulee olemaan omaisena olo, välittäminen, pienet teot arjessa, yhdessä eletty elämä muistoineen.

Naisena, äitinä, puolisona, miniänä ja tyttärenä riitän, olen tärkeä ja arvokas itseni takia, en tekojeni kautta. Mikäli olisin tehnyt tai tulen tekemään toisenlaisia valintoja, riitän silti!

Omaishoitaja – Sinä riität myös! Sinulla on oikeus olla itsekäs ja velvollisuus ajatella myös itseäsi ja omaa hyvinvointiasi kokonaisvaltaisesti. Kukaan muu ei voi tietää mitä todella ajattelet ellet itse kerro ajatuksiasi tai sanoita tuntemuksiasi. Tutkaile reilusti ja rohkeasti tarpeita tunteiden takana. Omaishoitajissa on voimaa, yhteistyössä on ytyä. Tartu rohkeasti puhelimeen tai kynään, kerro mietteitä ja mielipiteitä, vaikuta, pyydä apua, esitä toiveita, ehdota toimintaa, tuo esille epäkohtia, jaa ilon ja onnistumisen kokemuksia, etsi vertaistukea, tule mukaan toimintaan! Pidetään ääntä – Tehdään itsemme näkyväksi – ei jäädä osattomiksi. Hymy huulilla, rinta rottingilla, yhdessä, tänään ja huomenna!

Sari Manni – omaishoitaja, Hiiden Omaishoitajat yhdistyksen hallituksen jäsen

Takaisin

Back To Top